
Tänään olen siis yksin kotona iltaan asti, äiti tulee kotiin joskus silloin. Ajattelin pitää ihan ensimmäisen paastoni tänään. Jännittää vähän, mutta menen ostamaan light-limsaa kaupasta, juon vettä ja teetä, sekä puren purkkaa. Tänään voisin vetää ainakin yhden treenin, niin kalorit tippuu mukavasti ennen ratkaisevaa punnitusta joka voi olla jo huomenna. O_O
Jos äidin ilta tarkoittaa jotain kello kuutta joudun syömään melko varmasti ainakin yhden omenan että maha ei murisisi.
Kertokaa ihmeessä joku vinkki miten mahan murinan voi lopettaa, muuten kuin syömällä.
Voi helvetti. Tuossa on kärpänen joka laskeutuu jalalleni kokoajan ja se kutittaa. Yritin tappaa sen jo eilen mutta se katosi aina kun sain lätkän käteen. Tuolla se on mutta en jaksa mennä tappamaan sitä.
Mistäköhän saan nuo rahat siihen limsaan? Saako kahdella eurolla edes limsaa? Onhan minulla sitten viisi senttisiä joilla tapaan joskus mennä kiusaamaan kaupantätejä.
Eilisen elokuvista. Leffa oli hyvä, en juonut muuta kuin pienen pullon limsaa, harmi ettei siellä myyty lightiä ollenkaan, mutta onhan tuo limsa ehkä pienempi paha kuin karkit. Kai?
EDIT//
Hih, en ole ollut itsestäni näin ylpeä pitkään aikaan. :) En ole syönyt tänään yhtään mitään. Kaloreita on tullut 20 tuosta light-limsasta. 3 kuppia teetä, 4 litraa vettä ja 8 lasia limsaa... Sekä yksi treeni on tehty, ehkä toinenkin.
Voi että en edes tajua kuinka kivaa tämä on, olen niin iloinen! En olisi ikinä uskonut pystyväni tähän mutta voitin kehoni! Kädet kyllä vähän tärisee, mutta juon vielä sitä monivitamiiniporetabletti juomaa niin kyllä se siitä. Ja mikään ei ole mukavampaa kuin käydä nuuhkimassa ruoan tuoksuja jääkaapilla, siepata limsa ja sulkea ovi. Maha ei ole murissut koko päivänä, eikä äitikään ole epäillyt mitään. Yöt.<3
1 kommentti:
Suurempi kuva= suurempi vaikutus :P
Mahan murinaan auttaa ainakin mulla jos juo 3 lasia vettä putkeen. Siitä lähtee nälkäkin, varsinkin jos juo perään kupin kahvia. Tämä toimii mulla aina kun pidän paastoa :]
Pärjäile, ja tsemppii paastoon :]
Lähetä kommentti